Mämmi
- katsottu: 5453
- suosikeissa: 0
- arvioita: 0
Ainekset:
- 6 l vettä
- n. 2kg ruisjauhoja
- 600g maltaita
- 2 tl suolaa
- 2 dl siirappia
- 3 rkl pomeranssinkuoria
- pinnalle: siirappivettä
Valmistusohje:
- Kuumenna 1 l vettä noin 60°C. Älä keitä vettä.
- Vatkaa kuumennettuun veteen ruisjauhoja ja maltaita, kunnes seos on vellimäistä.
- Seoksen päälle levitetään paksuhko kerros maltaita ja ruisjauhoja, jonka jälkeen padan päälle laitetaan kansi ja mämmiseos jätetään imeltymään lieden reunalle tai kevyesti lämmitettyyn uuniin noin 1 tunnin ajaksi. Pidä lämpö sen verran alhaisena, ettei mämmi pääse imeltymisen aikana kiehumaan.
- Kun tunti on kulunut, pinnalla ollut jauhokerros sekoitetaan ja samalla lisätään 1 l kuumaa vettä. Jonka jälkeen levitetään samanlainen jauho- ja mallaskerros kuin edellisessä vaiheessa. Tämä toimenpide tehdään aina tunnin välein, kunnes kaikki jauhot ja vedet on käytetty mämmiseokseen.
- Imellytys vaiheen lopuksi mämmiä keitetään noin 15 minuuttia samalla huolellisesti sekoittaen. Varo ettei mämmi pala pohjaan. Lisää mausteet samalla kun sekoitat mämmiä: siirappi, jauhetut pomeranssinkuoret ja suola.
- Kaada jäähtynyt seos vuokiin niin, että 2/3 vuoasta peittyy.
- Jotta mämmin pinta ei kovettuisi paistamisen aikana, voit sivellä pinnalle siirappi- tai sokerivettä.
- Paista mämmivuokia uunissa 170C asteessa noin 3 tuntia. Laita jäähtymään viileään paikkaan.
- Mämmi kannattaa tarjoilla vasta 4-5 päivän päästä paistamisesta, jolloin maku on parhaimmillaan, runsaan kerman kera.
Arvioi ja Pisteytä
Voit kommentoida reseptiä tai kirjoittaa reseptistä arvion pisteiden kera.
1liisa3 vuotta sitten
Lisään viimeisessä keittovaiheessa appelsiinkuorista tehtyä hilloa mausteeksi.
2matti3 vuotta sitten
hyvää makusta
3hyi3 vuotta sitten
HYI HITSI MÄMMI ON PAHAA
4Laura3 vuotta sitten
Kiitos mämmin ohjeesta,saan vihdoinkin mämmiä tehdä.30vuotta ilman sillä asun Sakssa
ehdotukset
sivustolla 241 kävijää
